Antti Niemi - Polttopuiden keruusta puukauppaan
Metsänhoitoyhdistys on ollut merkittävä tuki Kontiolahdesta kotoisin olevalle Antti Niemelle metsänomistamisen alkutaipaleelta saakka. Appiukon metsässä hän pääsi ensimmäisen kerran metsänhoidon makuun ja oman metsän tullessa kuvioihin, metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijat auttoivat metsäsuunnitelman tekemisessä. Suunnitelman lisäksi paikallinen metsänhoitoyhdistys on ollut apuna myös puukaupoissa.
60-vuotias Antti Niemi on maaseudulla asuva metsänomistaja, jolle metsä on tärkeä osa elämää arkityön ohella. Hän omistaa vaimonsa kanssa metsää, josta pienen osan vaimo peri sukulaiselta 15 vuotta sitten. Loppuosan palstasta he yhdessä lunastivat, ja metsänhoidosta innostuneena pariskunta osti Niemen appivanhemmilta lisää metsää viitisen vuotta sitten.
Niemen käsitys metsänomistajuudesta on syventynyt erityisesti hänen toimiessaan Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen luottamustehtävissä. Kolmas kausi valtuustossa ja ensimmäinen hallituksessa on tuonut arvokasta ajankohtaista tietoa, ja hiljattain suoritettu metsätalousyrittäjäkoulutus on vahvistanut hänen osaamistaan entisestään.
Metsänomistaminen näkyy vahvasti Niemen arjessa. Hän hankkii omasta metsästä polttopuut, ja erityisesti valoisina aikoina hän viihtyy metsähommissa työpäivän päätteeksi. Metsä on Niemelle paikka, jossa hän voi rentoutua ja samalla yhdistää ulkoilun ja fyysisen rasituksen.
Niemi hoitaa metsäomaisuuttaan intohimolla. Hän istuttaa itse taimet ja tekee taimikon raivaukset, mutta hakkuutöissä hän turvautuu ulkopuolisen apuun. Niemen suurin haaste metsänomistajana on ajanpuute, sillä virkatyö rajoittaa usein mahdollisuuksia viettää aikaa metsässä niin paljon kuin haluaisi.
Aikaa kuitenkin löytyy, kun on selkeät tavoitteet metsän suhteen: hyvin kasvava metsä, josta näkee oman työn jäljen ja joka pidemmällä tähtäimellä myös tuottaa.
Niemelle metsänhoitoyhdistys on tarjonnut ajankohtaista tietoa ja apua, mikä on johtanut onnistuneisiin puukauppoihin ja sujuvaan metsänhoitoon. Metsänhoitoyhdistyksen tuella asiat, kuten tarjouspyynnöt, kauppakirjat sekä taimihankinnat ovat sujuneet kivutta. Tätä kaikkea on luotettava kumppanuus metsänhoidossa.